IN MEMORIAN   TAKAISIN ETUSIVULLE
BACK TO FINNISH MAIN PAGE
TILL HUVUDSIDA

kennel LUMIKUONO
 


Minun ja Arton saattelemana viimeiselle matkalleen sunnuntaina 17.7.2011 lähti hieman yli 14 vuotias, 26.4.1997 syntynyt kennelimme ensimmäinen Lumikuono, "Antti", Lumikuono Amante Peludo.

Arto kaivoi haudan ja minä peittelin, se oli meille kunniatehtävä.
Kiitos Henna.

Lumikuono Amante Peludo

"Ellu"

FLAIRAMY'S HELENA
31.7.1997 – 9.5.2011

”Rakas Ellu mumma valolta silmänsä sulki ja viimeisen taipaleensa koirien taivaaseen kulki.
On monet rakkaat vastassa tiellä, kohtaat Nanan, Akan, Susun, Millin ja Köpinkin siellä.
Kuuluu tieltä jo odottavien kuiske ja sitten alkaa se hännän huiske.”

Suuri koirapersoona on poissa elämästämme vaan ei koskaan sydämestämme

"Susu"

Lumikuono Daifa Didelfa
30.5.1999 - 26.10.2009

Enkelin matkassa oli taas Lumikuonolasta aika jonkun mennä pois
Muistoihimme jää Kössi, "Sodan jumalamme" Arcos
"Lumikuonoissa ikuisesti isänä elävä"

ARCOS V. SIEBSHUIS
30.6.2000 - 12.9.2008

" Kössin kuntoa viimeisen vuoden aikana oli heikentänyt sen kurkkutorvesta löydetty kasvain, jolle ei ollut mitään tehtävissä.
Uros egoaan uhkuen se vielä häntä heiluen lähti aamulla muiden kanssa ulos ja sen ilo elämälle säilyi loppuun asti.
Rauhallisesti liiterin kulmalle nukahtaneena Kössi oli nukahtanut nyt viimeisen kerran, ikiuneen kotipihallemme. Oli Kössin aika. "

LUMIKUONO ABADESA SEDESA
" V i l m a"

26.4.1997 - 4.7.2008
11-vuotiaana päättyi matka omistajansa Marjon rinnalla,
ensimmäiseltä sijoituskoiraltani, Lumikuono F-pentueen emältä


Oli taas aika, ja niin enkeli lensi Lumikuonolaan ja linnun lailla sen mukana matkasi enkeltenmaahan

NALLE-HAUKUN ELEONORA
25.10.1995 - 25.2.2007

Oli aika Millin mennä pois. Milli, mummokoirani nyt ikuisesti 11-vuotias elää Lumikuonoissa, sen ollessa emänä neljälle pentueelleni vaikka olisi se voinut olla kanssamme vielä hetkisen. Nyt Milli matkasi enkeltenmaahan mukanaan Nanalle niin kovasti kerrottavaa.

On ajaton avaruus, arjesta irronnut ikuisuus, on rauha, hiljaisuus

NALLE-HAUKUN ANNEKE
20.1.1993 - 4.11.2006

Nana kulki matkansa päähän, kun nyt lähes 14-vuotiaana lähti matkalle koirien taivaaseen.

Nana eli elämänsä täysillä loppuun asti. Vielä puolitoista kuukautta se oli näyttelyssä rotunsa paras veteraani. Nanalle vanhuus tuli aivan yllättäen kun alle kuukaudessa sen voimat hiipuivat ja lopulta sen elämän ilo sammui. Kun lähdimme sen kanssa viimeiselle matkalle, ei vaihtoehtoja enää ollut. Syliini nukahtaen se nukahti ikiuneensa ja ainut lohtuni on että tiedän että nyt sen on hyvä olla.

Nana oli iso "sivu" elämässäni ja on koira jollaisen voi omistaa vain kerran.

Suru on niin suuri että sitä ei osaa sanoiksi pukea..
"voi kuinka koskee, kelle sen kertoisin, syvälle sydämmeen sattuu..."

LUMIKUONO ATORRANTE MAYOR
" R i c o "

Lumikuono Atorrante Mayor

Omistaja: Sini Lantta, Lempäälä

FANICA IDEELLE INA
" I m p i "

Impin elämä päättyi sairauden nujertamana marraskuussa 2005.
Impiä jäivät kanssani ikävöimään Schapendoes & Englannin setteri kaverinsa ja kotiväkensä Merja-Liisa sekä Ira.

LUMIKUONO JOYITA DE DAMA
" B i t t i "

Lumikuono Joyita de Dama

Bitti syntyi 10.1.2002 ja 1.8.2002, 7 kuukauden iässä, se menehtyi juostuaan pikkulinnun perässä auton alle.
Sen nuori elämä sammui heti, autoilijan paetessa välinpitämättömästi paikalta karkuun.

Nuoresta iästään johtuen Bitti ehti käydä jo muutamassa suuressa Match showssa, joista tuloksina oli hienot BIS-4 ja BIS-3 -tulokset.
Se kävi myös koirakoulun pentukurssilla, ja oli kurssinsa priimus sekä kaikkien suosikki elämäniloisuudellaan.

Bitin elämän nopeaa poismenoa kanssani jäivät kanssani ikävöimään kaverinsa Schapendoes;Netti ja toinen omistajansa Kangastie Tanja.

     
Sivua on päivitetty 18.7.2011
 
Copyright © kennel LUMIKUONO